expr:class='"loading" + data:blog.mobileClass'>

lauantai 9. syyskuuta 2017

KOULULAISEN HUONE JA TILKKUTYÖTÄ

Hei, anna tavaroiden olla hetki paikoillaan äiti ottaa muutaman kuvan. Kuului lause eilen siivouspäivän päätteeksi :) Viimein sain kuvattua esikoisemme, koululaisen huonetta. Ei sillä, että huone joka päivä olisi sotkuinen tai muuta, mutta sanotaanko näin ettei huone aina ihan kuvattavassakaan kunnossa ole... Ei sotkut sinällään minua haittaa, siinä näkyy vaan elämää (ja sitähän meillä on) ja olen ajatellut, että joskus se tuokin huone on tyhjä ja nappula muuttanut pois kotoa, hui kaukainen ajatus mutta kuitenkin. Poika itse on saanut vaikuttaa huoneeseensa omalta osaltaan ja osa esimerkiksi huonekaluista on ihan käytännön pakosta valikoitunut huoneeseen. Esimerkiksi ystävältä ostettu iso vanha vaatekaappi kätkee sisäänsä tällä hetkellä kaikkiaan kolmen pojan vaatteet. Varsinainen tilaihme! Ja Ikean sänky valikoitui huoneeseen säilytystilansa vuoksi ja on loistava. Vuode kun on levitettävä, toimii tämä huone myös vierashuoneena ja kavereiden kylätellessä on helppo tehdä vieraspeti viereen. Myös pikkuveljet retkeilevät erittäin mielellään täällä, isoveljen vieressä. Sängyn aluslaatikot kätkevät sisäänsä lautapelit ja lelut. Ikean pukkijalkainen työtaso on pyörinyt vuosia talossa paikkaansa etsien ja se päätyi tänne ja sen kaverina oleva työtuoli on taas vanha kansakoulun tuoli, joka mustalla kalkkimaalilla maalaamisen jälkeen pääsi jatkamaan uraansa istuimena. Mitä tuohon tillkutyöhön ja päiväpeittoon tulee niin etsin kauan virkattua päiväpeittoa tähän huoneeseen, mutta kun semmoista ei sopuhintaan löytynyt, otin ompelukoneen pöydälle ja tein tilkuista päiväpeiton. Huoneen asukkaalta tiedustelin värit ja niillä ompelin tilkut vanhan päiväpeiton päälle ja hyvä tuli. Pienemmät pojat tekivät omat tilkkutyöt päällystämällä maitotölkit pienillä kankaan paloilla :)






Sataa sataa ropisee pilipilipom! Ihana syy kaivaa sisustuslehtipino esiin ja istua uuteen nojatuoliin selailemaan niitä. Mukavaa sunnuntaita!

2 kommenttia:

  1. Kivan näköinen huone. Ihana toi pikkulokerohyllykkö. Kaikki niin järjestyksessä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, pikku lokerikon poika itse osti kierrätyskeskukselta. Toimii legoukoille sun muille pikku tavaroille loistavasti!

    VastaaPoista