expr:class='"loading" + data:blog.mobileClass'>

lauantai 30. tammikuuta 2016

OLOHUONEEN UUSI MATTO

Nyt se tuli ja on ihana! Olohuoneemme matto on jo toinen kanditaatti ja nyt tämä saa jäädä. Hobby Hallin Lotte villamatto meillä myös pyörähti, mutta se ei jäänyt. Sinällään matto oli ihana, mutta se liukkaus, kun lapset kaatuilivat sen päällä koko ajan. Kokeilin siis ilman liukuestettä, mutta palautukseen lähti kuitenkin. Elloksen Flen niminen matto saa jäädä ja mikä parasta se oli alessa! Olohuoneenpöydän lähdettyä varastoon on nurkkasohvasta ja rahista tullut oikea lepäilynlinnake ja lattia-alaa on enemmän leikeille je peleille, mukavaa! Tilasin Hobby Hallista myös uusia koreja leluille ja ne osoittautuivat toimiviksi. Kolmen sarja musta-valkeita kangaskoreja toi juuri kaipaamaani muutosta lelujen säilytykseen olohuoneessa. Meillä lastenhuone on yläkerrassa, joten leluja seikkailee paljon alakerrassa, jossa pääosan päivistä kuitenkin vietämme. Vaadin lelujen säilytykseltä katseenkestävyyttä, toimivuutta ja helpoutta. Entiset rotinkiset lelukorit alkoivat purkautua, joten tarve uusille koreille oli suuri.






Poikienhuonekin alkaa olla valmiina ja pikkuväki pääsee tänään muuttaaan olohuoneen lattiamajoituksesta omiin sänkyihinsä. Kun vaan saisin aikaiseksi ottaa kuvia, niin näkisitte pienen pintaremonttini. Täällä ollaan sairasteltu, joten aika kameran ja tiekokoneen kanssa on jäänyt vähän vähemmälle ja aika telkun edessä räjähtänyt normaalista.... No hyvä setti ollaan jo lastenelokuvia katsottu ja köhää paranneltu. Kaikki lapset kuumeessa, joten hirveää aktivitettia ei tarvitse tälle viikonlopulle keksiä. Oikein ihanaa viikonlopun jatkoa sinulle! Jos on tekemisestä puutetta bongailkaa lintulautanne lintuja. Käy kurkkaaamassa tästä lisää osoitteessa www.pihabongaus.fi. Linkki sivuille tässä.

torstai 28. tammikuuta 2016

HAAVEITA JA SEINÄN MAALAUSTA

Haaveilu on ihanaa, eikö olekin? Ja seinää maalatessa on hyvää aikaa haaveille. Aina pitää olla jotain, mistä haaveilla, mitä tavoitella. Oli se sitten jotain suurta tai aivan pientä, mutta aina sen toteutuminen on yksi maailma parhaimmista tunteista. Koen olevani etuoikeutettu, kun olen saanut/saan seurata vierestä ystävieni ja tuttavieni haaveilua milloin mistäkin. On koettu yhdessä vauvahaaveita, häähaaveita, matkahaaveita, sisustushaaveita, talohaaveita, kaappihaaveita, haaveita valmistumisesta ammattiin ja haaveita puolison löytämisestä... On ihanaa elää mukana muiden elämässä. On ilo seurata ystävien elämää ja haaveilua ja odottaa niitä iloisia puhelinsoittoja mitä silloin tällöin tulee, kun jokin asia on toteutumassa tai on jo toteutunut. Muistan aina hetken jolloin ystäväni soitti ja kertoi raskaudestaan, muistan tasan tarkkaan missä puhelimeen vastasin. Tai kun toinen ystäväni soitti ja kertoi menevänsä naimisiin ja tai sen, kun sopiva maalisävy seinään löytyi. On itketty ja naurettu yhdessä elämälle, isoille ja pienille haaveille, onnistumisille ja epäonnistumisille. 

Tämä blogin myötä moni pääsee myös kurkkaamaan minun ja meidän elämäämme, välillä mietin onko tämän aivan pöhköä tänne kirjoitella, mutta jotenkin koen tämän omaksi jutukseni tässä arjen keskellä elämisessä. Minulta ei ainakaan haaveet kesken lopu, välillä tuntuu, että pää on pilvissä, mutta onneksi jalat pysyvät tiukasti maassa. Yksi sisustushaaveni on toteutumassa, kuhan saan postipaketin haettua postista. Lupaan esitellä tämän ihanuuden myöhemmin. Täällä on haaveiltu ja toteutettu poikienhuoneen uusia seiniä. Viimeinen pohjamaali on nyt kuivumassa, jos huomenna saisi viimeiset kerrokset maalia pintaan. Odotan, että tuo oma sähkömieheni illalla irroittaisi pistorasiat pois, niin on helpompi sutia :) Nyt pitää palata sairastuvan pariin, lapset ovat evakossa olohuoneen lattialla patjoineen äidin maalausoperaation ajan ja tuntuvat viihtyvän. Saavat pötkötellä, nukkua ja katsoa välillä telkkua ihan luvan kanssa, on tämä mälsää tämä pienten sairastelu. Toivotaan, ettei jatku montaa viikkoa...

Näiden kauniiden sävyjen myötä jatkan sairastuvan pyöritystä ja haaveiluani, moi moi!



sunnuntai 24. tammikuuta 2016

ETEINEN -TERVETULOA MEILLE!

Eteinen sai pienen kasvojenkohotuksen kevättalven kunniaksi. Terassilta siirsin eteiseen jokin aika sitten vanhan ompelukoneenjalustan ja maalasin sille uuden kannen. Seinältä otin naulakon pois ja laitoin taulun tilalle. Jouluna eteinen näytti tältä. Ikean kehyksen uudistin liitutaulutarralla, johon voi kirjoitella ajankohtaisia viestejä. Siskoni toi Ikeasta tuliaisina muutaman musta-valkoisen muovimaton, joten eteinen sai uuden matonkin. Luistimet ovat viime aikoina lojuneet puulootassaan ja ulkoilleet harmittavan vähän, mutta tänään ne pääsevät ulos, kiitos lauhtuneen pakkasen. Aamusta ulkoiltiin jo lasten kanssa pihamaalla, pitkästä aikaa kivaa ilman kovaa pakkasta!








Maalipyttykin jo odottaa.  Sain viimein päätettyä lastenhuoneenseinän uuden sävyn ja pikku remontti on siis aluillaan. Ensi viikolla, jos saisi sutin heilumaan. Näin syntämäpäivän jälkeisinä päivinä olen saanut hykerrellä onnesta ihastelessani saamiani lahjoja :) ja jokunen on vissiin vielä tulossa, näin minulle on vinkkailtu :) kaksi hyvin odotettua pakettia on myös vielä postin kuljetettavana! Voi iiks!


maanantai 18. tammikuuta 2016

TUOLIT JOILLA EI VOI ISTUA

Niin kuin otsikossa lukee meidän talossamme on tuoleja, joilla ei voi istua. Poikani kysyi yksi päivä onkohan muillakin samanlaisia tuoleja? Ja kun kyselin mitä hän mahtaa tarkoittaa sanalla samanlainen, niin hän tarkoitti tuoleja, joille ei saa istua. Kun istuminen oli hänen mielestään tuolin työtä. Hyvin ajateltu 6-vuotiaalta! Tuolin työhän on istua tai tarkemmin olla istuttavana. Mutta siis joo meillä on tuoleja, jotka ovat vanhoja, mutta kauniita ja ne eivät välttämättä kestä istumista (ainakaan aikuisen). Joten kysytään nyt, onko muillakin tuoleja, joilla on joku muu työ kuin se perinteinen istuimina toimiminen? Meillä nämä yksilöt hoitavat mm yöpöydän ja kukkatelineen virkaa. Olohuoneenpöydän poistuessa varastoon yksi jakkara, kaikkine kauneusvirheineen, seilailee olohuoneessa pikkupöytänä.



Näissä kuvissa vilistää keltaista, jota olen ruvennut näkemään joka paikassa. Marimekon Kurjenpolvi tyynyliinan ostin kirpparilta ja se saa olla sohvalla tuomassa väriään. Tänään aurinko näyttäytyi ja takapenkillä istuva lapsi huusi, että kesä tulee - jee! Hieman piti hänen intoaan t-paita kelistä hillitä, autonmittarin kertoessa totuutta -32 astetta, taas. Olen huomannut itsessäni niitä joka keväisiä piirteitä, kaiken sisustussekoilun lisäksi, että alan tympääntyä talveen (tai ainakin tähän pakkaseen). Jotenkin nämä muutama talvikuukausi on kidutusta, odottaa ja odottaa kevään saapumista ja taimikasvatuksen alkua. Noh, muutaman kuukauden päästä taimipurkit valtaavat ikkunat... Rapsakkaa pakkaspäivää!

perjantai 15. tammikuuta 2016

PUHTAUTTA, PARHAUTTA JA PERJANTAI

Siivousvimma alkaa olla takana ja pikku hiljaa tavarat ovat asettumassa paikoilleen. Joulun pois raivaamisen aiheuttama sisustuspyörremysrky näyttää hieman laantuneen. Olohuoneesta lähti pöytä pois, terassilta tuli vanha ompelukoneen metallinen jalusta sisälle, muutama tuoli ja taulut ovat pyörineet ympäri taloa ja verhot ja koristetyynyliinan päälliset pölisseet. Poikien valtakuntaan olen suunnitellut maalausta, mutta se saa vielä odottaa ajatuksen kypsymistä. Haluan olla täysin varma mitä teen, ettei tule katumuksia omissa tuunailuissa. Hyväksyntä seinän maalaamiseen mieheltä  on saatu ja lapsetkaan eivät esittäneet eriävää mielipidettä (ehdottivat vaan väriksi vihreää!), joten monen monta maalikarttaa olen nyt läpi kolunnut ja huoneessa pyörinyt. Tarkoituksena maalta kaksi seinää. Ainut mietinnän aihe on matalassa tilassa oleva seinä ja sen hyllyt. Ne on maalattu tummanruskealla vahalla, joten pitää vielä selvittää miten maalaaminen Osmo Colorin vahan päälle onnistuu. Maalamani kirahvin ja puun kuva katoaa ainakin toiselta seinältä, ehkä sen aika on päivittyä pois. Maalisutia voisi muutenkin heiluttaa paikassa jos toisessa, tämä saamarin kevät... Vihaan tätä ideatulvaa päässäni, voisin heilauttaa helposti koko talon sisustuksen uusiksi (tai ainakin osan). Onneksi ei ole taikasauvaa ja raha rajoittaa tätä touhua sen verran, että voi tyytyä pieniin muutoksiin ja haaveilla vaan isommista.  


Taidan lähteä ihmettelemään värikarttoja. Pakkasmittari huitelee taas -30 asteessa, joten sisällä pysyn tämän päivän. Mies on viemässä isompia poikia mummolaan ja pienin unilla eli olen siis melkein yksinään hetken! Hyvää viikonloppua sinulle ja toivotaan, että aurinko näyttää meille säteitään!

maanantai 11. tammikuuta 2016

SUPERSANKARIT NAULAKOSSA

Viimein sain tämän idean toteutuksen asteelle. Etsin kaapin kätköistä vanhan naulakon, jonka alun perin ostin koukkujen vuoksi 2 eurolla, mutta tuunasinkin sen. Naulakossa oli kukkien ja perhosten kuvia, joten piilotin ne liitutaulutarran taakse ja eikun seinälle. Nyt pääsevät supersankareiden vaatteet välillä huilaamaan :)



Olohuoneen mattokin päätetty ja tilattu. Toivotaan, että se on hyvä. Hieman maalailuja tein tänään yhteen pöytälevyyn (siitä kuva facebookissa). Pakkanen jatkuu näköjään, ei kun puita uuniin ja ruuan laittoon...

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

MATTOMIETTEITÄ

Pakkaspäivät vaan jatkuu, mutta onneksi aurinko muistuttaa välillä olemassa olostaan. Ihanaa saada vähän lisää valoa! Kyllä se kevät sieltä hiipimällä tulee. Minä pähkäilen täällä mattoja tai lähinnä olohuoneen isoa mattoa. Tämä ainainen ongelma löytää sopivia mattoja nostaa päätään. Tähän touhujen taloon en halua ostaa kovin kalliita mattoja, sillä en jaksa stressata koko ajan niiden puhtaana pysymistä. Kuopus piirsi juuri eilen keittiön räsymattoon tussilla, joten ymmärtänette perusteluni. Kaupoissa olen aika huono kiertelemään, joten nettikaupat ovat pelastukseni. Edellisen olohuoneemme harmaan maton olen tilannut Ellokselta, edullinen ja toimiva matto, tosin vähän liian pieni. Ellokselta katselin jo uuttakin mattoa... Pidän valkoisista matoista, joita ollaan kokeiltu muutamia olohuoneessa, mutta mutta ei enää valkoista. Varastossa nököttää muutama surkea valkoinen nuhruinen maton raasu. Tietyntyyppisestä väriallergiasta kärsivänä maton pitää olla aika perusväriä ja nyt olen katsellut mm. mustavalkoista räsymattoa, joka saattaisi toimiakin. Hmm, täytyy vielä koluta muutama nettikauppa. Nopean ulkoilun jälkeen lasten leikkiessä maalailin hieman. Sisälle siirtämäni ompelukoneenjalat tarvitsivat pöytälevyn, joten semmoisen maalasin valkoisella ja huomenna maalin kuivuttua homma jatkuu ruudukon teolla. Kevät on kiva vuodenaika, mutta minussa se aiheuttaa jonkun sortin (sisustus)sekoamisen...

Hyviä nettimattokauppa vinkkauksia otetaan vastaan!


perjantai 8. tammikuuta 2016

PAKKASPÄIVIÄ!

Pakkaspäivän viettoa, tänäänkin ja tavarapyörremyrskyn selvittelyä. Kun mittarissa töröttää lähelle -30 astetta, niin eipä paljoa ulkoiltua tule. Uunia lämmittelen, vaihdan verhoja ja järjestelen taloamme uusiksi. Joulun raivauksen aiheuttama pyörremyrsky pörrää ympäri taloa edelleen. Miten paljon vaihtelua saakaan ympärilleen vaihtamalla huonekalujen/tavaroiden paikkoja. Pari maalipurkkiakin jo kaivelin kaapista valmiiksi odottamaan, isäntä saa kittiä etsiä kätköistään kuhan kotiutuu. Saa nähä mitä hän tuumaa, kun siirsin terssilla olleen vanhan ompelukoneenjalan sisälle. Ulkokalusteeksihan sen ostin, mutta mutta... Ulkona on kaunista, mutta vähän turhan kylmää ulkoiluun pikkuväen kanssa, lyhyet happihypyt saavat riittää ja muuten tyydymme katselemaan ikkunan läpi lintulaudan elämää.





Ruokailitilan verhottomuus loppui, kun silitin sinne omat tekemäni valkoiset verhot. Joulunajan ikkunoissa oli vain viirinauhoja. Linkki viiri postaukseen tässä. Muutaman nauhan jätin vielä verhotankoihin esille. Ruokapöydän maalaaminen on ollut yksi asia mitä olen jo vuosia siirtänyt eteenpäin. Pöytä on sama minkä ääressä olen itse lapsena ruokaillut, joten tunnearvo on suuri. Pöydän kannessa on kuvioita ja kirjoituksia, jotka olen lapsena vahingossa tehnyt. Pöytä on toimiva ja tukeva, ainoastaan kellastunut sävy tökkii, joten maalaamallahan se ongelma hoituisi.  Ehkä maalauksen aika koittaa ensi kesänä... Sävykin on ehkä päätetty. Jassoo, ei nuku ei pienimmäinen herra, joten joutaa muille touhuille ja iltaruokaa valmistelemaan, heipat siis sinulle!

tiistai 5. tammikuuta 2016

ULKOASU MUUTOKSIA

Hei, olen muuttanut hieman blogini ulkoasua viime päivinä, kai tämänkin liittyy uuden vuoden aiheuttamaan uudistuksen puuskaan, joten älkää häiriintykö. Muutoksia en jaksa tehdä yön pimeinä tunteina, joten ne tulevat pikku hiljaa, kun ehdin toteuttamaan ne arjen välissä. Pakkanen paukkuu ulkona, joten lähinnä olemme joutuneet touhuamaan seinien sisäpuolella. Talossamme vallitseekin pieni pyörremyrsky. Pojat katsovat sivusta, kun äiti kantaa yhtä tavaraa tuonne ja toista sinne. Vaihtelunhaluni on katossa! Eilen tuli alennusmyynneistä tilaamani vaateet, jotka ei nyt laskun mukaan hirveän alelta vaikuttaneetkaan... Ihania kenkiä, takki, paitoja ja mekkoja, huh huh, ulkoasua laitetaan siis uusiksi täällä ihan urakalla :) Palaan taas!





sunnuntai 3. tammikuuta 2016

UUDEN ALKUA

Uusi vuosi käynnistyi meillä hyvin rauhallisesti. Juhlinta oli aika kaukana vuosien takaisista uuden vuoden juhlinnoista, melkein naurattaa, kun pitäisi yrittää pysyä hereillä puoleen yöhön saakka. Ja en muuten pysynyt! Kuluvan viikonlopun aikana poistui kaikki joulu talostamme, ihanuudet menivät laatikkoon odottamaan seuraavaa joulua. Kuusi lensi takaovesta pihalle ja havunneulaset on imuroitu, ainakin enimmät. Toisaalta hieman haikein miettein koristelootat varastoon kannoin, mutta toisaalta intoa täynnä. Koti näyttää jotenkin seesteiseltä kaiken sen kuorrutuksen jälkeen (vaikka eihän meillä edes tänä vuonna paljoa ollut koristeita). Paljon olen ideoita tulevaan kevääseen kasannut, jokohan ensi viikolla alkaisi jotain toteuttamaan...

Viime päivät olemme saaneet täällä nauttia ihan kunnon pakkasista, eilen jäi lasten kanssa luistelutkin väliin pakkasmittarin huidellessa liki -20 asteteessa. Tuntuu se vaan kylmältä, hyrr. Hyvä on uunia lämmittää ja keskittyä enemmän sisällä touhuiluun. Tänään hulinaa riittikin kyläreissulla lastensynttäreiden merkeissä, huomenna arki alkaa ja eskariin menijäkin etsi reppunsa valmiiksi ennen nukkumaan menoaan. Nyt kutsuu sohva ja leffa, niin hyvä sunnuntai!






Hyvää alkanutta vuotta sinulle!