Kun lueskelen sisustuslehdistä mökkeilystä kertovia juttuja, jään monesti miettimään näitä ihmisiä, jotka meille koko kansalle kotiaan tai tässä tapauksessa kesämökkiään esittelevät. Monesta lehdestä saamme lukea, miten he mökillään oleilevat. Siellä lomaillaan, rentoudutaan, kalastellaan, löhöillään jne kaikkea ihanaa kesään liittyvää puuhaa puuhaillaan. Mutta kuvissa taustalla näkyvät isot nurmikentät, perennapuskat, kasvimaat, omenapuutarhat jne. niin mieleeni nousee pakostikin ajatus, että kyllä nämä löhöilijän paratiisit vaativat myös hieman työtä, eikö? Monesti kirjoituksista saa sen kuvan, että pieni puuhastelu mökillä on mukavaa ja siitä ei paljoa stressiä oteta. Onko kesämökki joillekin ihan oikeasti pelkkää oleilua ja lomailua?
Tietysti tähän vaikuttaa sen sata asiaa ja joku voi jo miettiä, että oma vikahan se on jos on jonkun sortin työleiriin sotkeutunut. Mutta mutta takaisin asiaan josta tämä ajatus sitten lähti eli omasta ihanasta mökistämme. Jossa viikonlopun teimme mm. puusavottaa ja leikkasimme nurmia. Täällä minun perheeni yhteisellä mökkipaikkalla puuhaa riittää. Jos ei mitään isompaa, niin jotain pienempää ja nyt myrskyn jäljiltä puuhommelia on ainakin joksikin aikaa. Vaikka suunnattomasti nautin mökillä puuhastelusta, mietin otanko siitä hieman liikaa kierroksia. Lisämausteena täällä(kin) touhuamisessa on tietysti pojat, jotka pinkovat pitkin metsiköitä ja tinkivät uimaan 24/7. Tämä pikku puuhastelu tuntuu välillä suht isolta ponnistukselta, kun yrittää pitää koko komppanjan tyytyväisenä ilman juoksevaavettä ja sähköä olevassa paikassa.
Tänään puhuimmekin mieheni kanssa, että vaikka välillä mökillä työn määrä tuskastuttaa, osaisimmeko kuitenkaan olla tekemättäkään mitään. Ja lopputulos oli, että emme osaisi, joten se siitä sitten. Kuopusta siskoni tyttöjen vanhoissa vaunuissa metsätietä pitkin työnnellessäni katselin puita ja vanhaa metsää, se on aina ollut siinä, minun lapsuudestani asti. Koen olevani etuoikeuttu siitä, että lapseni saavat painaa samoissa metsissä menemään missä itsekin olen aikoinaan niin tehnyt. Tässä lasta nukutellessani pohdin tätä meidän mökkeilyn punaistalankaa. Metsässä ja mökillä sielu kuitenkin pääasiassa lepää ja rannassa uiva sorsapoikue saa suun väkisinkin venymään korviin. Ei tämä nyt hullumpaa ole!
Muutaman vuoden päästä tämä punainenlanka on jo muuttunut ja nurmia saattaa niittääkin esikoisemme taskurahan toivossa. Mökillä oleminen muuttuu koko ajan kun lapset kasvavat. Päädyin pohdiskelussani sopivaan suhteeseen työtä ja lepoa (yllätys yllätys). Lapset asettavat tällä hetkellä tietyt raamit ja sen mukaan mennään. Pienet osaavat ottaa ilon irti eri asioista ja sitä piirrettä yritän heistä imeä itseeni kaikin keinoin. Niin kuin pojat tänään illalla kertoivat tämän päivän olleen kesän paras päivä! Olen täysin samaa mieltä. Voi olla, että uiminen mökillä ja illalla kotona vielä trampoliinin kasaaminen vaikuttivat tähän asiaan suuresti sekä myös se yhteinen aika mummon ja perheen kesken mökillä lämpimänä kesäpäivänä. Palaset olivat tänään kohdallaan!
Löylyt mökkisaunassa ovat vertaansa vailla ja talviturkin heittäminen lampeen on aina yhtä ikimuistoista. Illalla kotiin ajellessamme katsoimme mieheni kanssa nukkuvaa takapenkkiä autossa ja myhäilimme mukavalle päivälle mökillä, omalle rakkaalle työleirillemme. Ehkä palaamme sinne jo huomenna illalla taas hetkeksi touhuamaan... Jos meistä ja meidän mökkeilystä tehtäisiin lehtijuttu niin olisi se varmaan aivan yhtä siirappinen ja lomaileva kuin ne mitä saamme yleensäkin lehdistä lukea. Niin se vaan menee...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti