expr:class='"loading" + data:blog.mobileClass'>

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Puuterin värinen Pariisi - matkakuumetta!

Kohta koittaa aika pakata matkalaukku ja matkata keväiseen Pariisiin, mutta mitä pakata laukkuun? Ihana fiilistely kuva löytyi netistä, muutaman viikon päästä voinkin laittaa tänne ihan omia ottamiani kuvia <3


Olen menossa kyseiseen paikkaan elämäni ensimmäistä kertaa ja toteuttamaan näin yhtä unelmaani. Tänä(kin) keväänä pastellin värit iskevät tajuntaani, pitkän tumman kauden jälkeen. Onneksi näitä hempeitä sävyjä löytyy jo vaatekaapistani, sen kaiken mustan ohella. Matkaa varten olen miettinyt valmiiksi joitain yhdistelmiä joita voin käyttää. Aika mukavuudenhaluiselta vaikuttaa minun ensimmäiselle valintakierrokselleni päässeet vaatteet sekä kengät. Mutten jaksa päiviä kipittää korkkarit jalassa, joten parempi jo suoraan miettiä matalampia kenkiä. En silti voi lähteä täysin ilman korkokantakenkiä, yhdet on pakko ottaa mukaan. Periaate on ottaa mukaan mahdollisimman vähän ja näin jättää matkalaukkuun tilaa ostoksille sekä tuliaisille.


Jotta aiheessa pysytään niin tänään tein decoupage askarteluja. Olin joskus ostanut Pariisi aiheisen servetin askarteluliikkeestä ja tänään se viimein päätyi kaapin perältä johonkin. Siitä tuli uusia tyynynpäällisiä olohuoneeseen sekä yksi päätyi vanhan kukkaruukkun kylkeen. Kiinnitykseen käytin liimalakkaa. Pikkuinen ripaus taas vaaleanpunaista lisää kotiimme.



Nyt kuppi kahvia ja ulkoilemaan lasten kanssa keväisen aurinkoiseen säähän. Pikku hiljaa alan luottaa, että lumetkin sulavat joskus...

2 kommenttia: